Visitor number

Negative songs


Sunday, June 20, 2010

Jonne Aaron sairastui tv-ohjelman nauhoituksessa


Negative-yhtyeen solisti Jonne Aaron sai rankan allergia- ja astmakohtauksen tv-ohjelman nauhoituksissa.

Kohtaus iski Ratula-ohjelman nauhoituksissa viime maanantaina. Perjantaina Negativen uuden Neon -levyn julkistamistilaisuudessa Tampereella yskivä ja niiskuttava Jonne ei voinut vieläkään laulaa.

- Ratulan maalaistalossa on paljon kissoja ja muita eläimiä ja olen ollut vuosia kaukana eläimistä astmana ja allergian takia. Nauhoituksissa jo tunsin oireet ja ne ovat vain pahentuneet. Karvat laukaisivat astman, Jonne kertoo.

Lohtua olotilaan tuo kuitenkin Negativen viides studioalbumi. Neon äänitettiin kolmen kuukauden reissulla Los Angelesissa.

Fanit jyräsivät lavalle Kiinassa

Jonnen kevät- ja kesäkiireisiin ovat kuuluneet myös promootiomatkat Japaniin ja Saksaan, sekä esiintyminen Suomen paviljongissa Sanghain maailmannäyttelyssä.

- Kiinassa sain melkein paniikkikohtauksen, kun sadat fanit alkoivat nousta lavalle ja jäin puristuksiin. Järjestysmiehet eivät ehtineet hätiin ja koko bändi pakeni paikalta, minä jäin sinne jalkoihin. Meni puoli tuntia kun kokosin itseni takahuoneessa järkytyksen jälkeen, Jonne kertoo kauhunhetkistä Kiinassa.

Tampereen levyn julkistamistilaisuudessa lanseerattiin myös Negativen kesäinen ja väkevä nimikkodrinkki.

No comments:

Post a Comment